Nissan julkisti uuden kuljettajaa avustavan järjestelmän, joka hyödyntää erittäin paikkaansapitävää, reaaliaikaista informaatiota ajoneuvon ympäristöstä.
Nissan on suorittanut kautta aikojen pisimmän ja edistyksellisimmän ajosuorituksen itseohjautuvalla autolla Britanniassa. Ajo oli osa Britannian hallituksen tukemaa Eurooppalaista HumanDrive-tutkimusprojektia.
Nissan avaa interaktiivisen tapahtumapaikan Pavilion, lähelle pääkonttoriaan. Pavilionissa ihmiset voivat nähdä ja kokea yrityksen tuotteita, teknologiaa sekä Nissan Intelligent Mobility –vision tulevaisuuden.
Nissan on julkaissut uuden sähköauton latauspalvelun, Nissan Chargen, joka on suunniteltu tekemään sähköauton omistamisesta entistä vaivattomampaa. Nissan Charge sovellus on kehitetty yhteistyössä Plugsurfingin kanssa, joka on Euroopan johtava sähköautojen
…
Moninkertaisesti palkitun, täysin sähkökäyttöisen Nissan LEAFin myynti kasvaa Euroopassa samaa tahtia kuin kuluttajien kiinnostus sähköautoihin. Erityisen hyväksi markkina-alueeksi on muodostunut Norja, missä LEAF oli viime vuonna myydyin auto kaikki malli
…
Nissan esitteli tänään Hannoverin autonäyttelyssä Nissan Navara Dark Sky -konseptiauton, joka osoittaa, että edes taivas ei ole rajana yhtiön hyötyajoneuvojen kehitykselle.
The Nissan Navara Dark Sky Concept car has been developed in collaboration with the European Space Agency and has been unveiled at Hannover Motor Show 2018. The concept highlights how Nissan is creating the best solutions for its customers, developing inno
…
Naparetkeilijä Marek Kaminski on päässyt perille Japaniin taitettuaan 16 000 kilometriä Euroopan myydyimmällä sähköautolla Nissan LEAFillä. Huikea #NoTraceExpedition starttasi Puolasta kolme kuukautta aiemmin
Euroopan suurin liikerakennukseen sijoitettu energiavarastojärjestelmä, jossa hyödynnetään käytettyjä ja uusia sähköautojen akkuja, otettiin käyttöön tänään. Amsterdamin kaupungin edustajana virallista käyttöönottoseremoniaa isännöi Udo Kock.
Nissanilla on aihetta juhlaan, sillä se on äskettäin toimittanut 100 000:nnen Nissan LEAF -sähköauton Euroopassa. Maailmanlaajuisesti Nissan LEAF -sähköautoja on myyty yli 320 000 kappaletta, ja se onkin maailman myydyin sähköauto.
Nissanilla on aihetta juhlaan, sillä se on äskettäin toimittanut 100 000:nnen Nissan LEAF -sähköauton Euroopassa. Maailmanlaajuisesti Nissan LEAF -sähköautoja on myyty yli 320 000 kappaletta, ja se onkin maailman myydyin sähköauto.
Maailman myydyin sähköauto, uusi Nissan LEAF, palkittiin maailmanlaajuisella 2018 World Green Car –tittelillä vuoden 2018 New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä. LEAF on Nissanin Intelligent Mobility –vision lippulaivamalli. Visio määrittelee uusiksi
…
Yhtiön keskipitkän aikavälin Nissan M.O.V.E to 2022 suunnitelma painottuu teknologiseen kehitykseen sähköautojohtajuuden, itseohjautuvan teknologian edistämisen ja liikenteeseen liittyvien palveluihin.
Nissan Motor Co., Ltd. kertoi 23. maaliskuuta keskipitkän aikavälin Nissan M.O.V.E. to 2022 ‑suunnitelmastaan, joka tähtää sähkökäyttöisten autojen määrän lisäämiseen sekä itseohjautuvien järjestelmien ja autojen tietoyhteyksien kehittämiseen ja niiden käy
…
Nissan antoi tämän vuoden Geneven autonäyttelyssä lisänäyttöä siitä, että yhtiö on edelläkävijä tulevaisuuden sähköekosysteemien kehittäjänä – muutenkin kuin uuden LEAFin kaltaisten innovatiivisten sähköautojen valmistajana.