NISSAN LAAJENTAA NISMON JOHDOLLA

MOOTTORIURHEILUOHJELMAANSA VUODELLE 2013

  • Nissanilla on luvassa jännittävä, entistä laajempi moottoriurheiluvuosi
  • Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn lupaa paluun Le Mansin 24 tunnin ajoon vuonna 2014 uraauurtavalla, sähkötekniikkaa sisältävällä Nissan-kilpa-autolla
  • Nismo tehostaa asemaansa GT3- ja SUPER GT -sarjoissa, joiden kärjessä on lippulaivamalli GT-R GT500
  • GT Academy jatkaa kasvuaan

Nissanin kattava, maailmanlaajuinen moottoriurheiluohjelma kasvaa entisestään vuonna 2013 ja siitä eteenpäin yhtiön oman, suorituskykyisen katuauto- ja moottoriurheiluosaston Nismon johdolla. Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn vahvistaa myös, että yhtiö palaa legendaariseen Le Mansin 24 tunnin kilpailuun vuonna 2014, aivan uudella, sähkötekniikkaa sisältävällä kilpa-autolla. Osallistumisella testataan uutta, innovatiivista voimansiirtotekniikkaa ja tarjotaan ACO:lle (Automobile Club de l'Ouest) ja FIA:lle (Federation Internationale de l'Automobile) tietoa, jonka avulla kaikki osapuolet voivat arvioida tämän mullistavan tekniikan käyttöönottoa ennen mahdollista paluuta LMP1-luokkaan tulevaisuudessa.

 

"Palaamme Le Mansiin autolla, joka toimii erittäin nopeana testialustana sekä katuautomme että kilpa-automme sähkötekniikalle hankalissa olosuhteissa", Ghosn sanoo.

 

Jo ennen tämän innovatiivisen ja dramaattisen uuden kilpa-auton ilmestymistä, Nismo tukee yhä laajenevia Nissan-autourheilukampanjoita kaikkialla maailmassa seuraavin tavoin:

  • Edelleen vahva panostus kestävyysajoon Nismon suunnittelemalla lippulaivalla, Nissan GT-R Nismo GT-3 -autolla, FIA GT Series -sarjassa ja Blancpain Endurance Series -sarjassa.
  • Nismo-moottorit ovat käytössä 17 autossa Le Mansin 24 tunnin ajoissa. Se on noin kolmannes kaikista Le Mansin lähtöluettelon autoista.
  • GT Academy -ohjelman laajentaminen edelleen. Se niittää jo menestystä maailmanlaajuisesti Euroopan, Venäjän, Yhdysvaltojen, Etelä-Afrikan ja Lähi-idän kilpailuissa.

Paluu Le Mansiin

Samalla kun Japanin Yokohamaan avattiin uusi, maailmanlaajuinen Nismo-päämaja ja -kehityskeskus, Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosn lupasi Garage 56 -tallin palaavan Le Mansin 24 tunnin ajoon.

 

Lisätietoja julkaistaan projektin edetessä, mutta yhtiö keskittyy "Innovation and excitement" -teemaan jatkaen Nissan DeltaWingin edelläkävijähenkeä. Se oli palkittu kokeellinen osallistuja viime vuoden Le Mans -kilpailussa. ACO on pyytänyt Nissanin Garage 56 -tallia osallistumaan vuonna 2014 ohjelmaan, jossa jokainen osapuoli saa tietoa ja pääsee arvioimaan uusia voimanlähteitä ennen mahdollista paluuta LMP1-luokkaan tulevaisuudessa.

 

Sillä aikaa Le Mansissa nähdään edelleen perinteisempää Nissan-voimaa. Vuoden 2013 Le Mansin osallistujalistalla on 17 Nissan-Nismo-moottorilla varustettua autoa; se on suurin valmistajakohtainen osallistujamäärä 15 vuoteen. Nismon virittämällä Nissan VK45DE V8 -moottorilla on nyt vakaa asema LMP2-luokassa valtaosan valitsemana voimanlähteenä. Kaikissa autoissa on merkintä 'powered by Nissan Nismo'.

 

Virtuaalisuus ja todellisuus kohtaavat GT Academyssa

Virtuaalimaailmassa kehittyneiden taitojen yhdistäminen todellisen maailman ajokokemuksiin on tuttua Nissanille. Äärimmäisen hyvin menestynyt GT Academy -ohjelma on uraauurtava, palkittu, virtuaalimaailmaa tosielämässä hyödyntävä kilpa-ajo, joka on neljän kauden aikana tehnyt lukuisista taitavista pelaajista tosielämän moottoriurheilutähtiä.

 

PlayStation®3 -pelikonsolin Gran Turismo®5 -peliin perustuvassa pelissä pelaajat ajavat lukuisia erilaisia virtuaalisia Nissan-autoja monenlaisilla radoilla. Pelkästään viime vuonna Nissan-tuotteilla, mm. Nissan Leafilla, ajettiin yli 500 miljoonaa mailia virtuaalista testiajoa, ja miljoonat katsojat yli 160 maassa ovat seuranneet TV-ohjelmien välityksellä, kuinka Academy-koulutus etenee PlayStation®-pelikonsolista podiumille.

 

GT Academy -konseptin kansansuosio on tehnyt siitä maailmanlaajuisesti menestyneen ohjelman, joka antaa miljoonille pelaajille kaikkialla maailmassa mahdollisuuden toteuttaa unelmansa moottoriurheilun maailmassa. Kilpailuja käydään eri puolilla Eurooppaa ja Venäjällä, Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa ja Lähi-idässä, ja suunnitteilla on laajentaminen vieläkin pidemmälle.

 

GT Academy -ohjelman voittaminen on pääsylippu uralle moottoriurheilun saralla, ja vuoden 2013 tuoreimmat valmistujat keskittyvät Blancpain Endurance Series -sarjaan Nissan GT-R Nismo GT3 -autoilla. Nämä neljä uutta kuljettajaa ovat Wolfgang Reip (2012 Euroopan voittaja Belgiasta), Mark Shulzhitskiy (2012 Venäjän voittaja), Peter Pyzera (2012 Saksan voittaja) ja Steve Doherty (2012 Yhdysvaltain voittaja).

 

Kaikkien Nismo Athletes -urheilijoiksi valmistuneiden GT Academy -voittajien ohjelmat julkaistaan kokonaisuudessaan lähiaikoina.  Nissan osallistuu myös uudelleen elvytettyyn FIA GT Series -sarjaan Nissan GT-R Nismo GT3 -autolla, vaikka osallistuminen British GT Championship -mestaruuskisaan evättiin, koska auto on "liian nopea".

 

Vahva tiimi

"Innovation and excitement" -filosofia ja Nissanin johto korostavat, kuinka tärkeää kilpailussa menestyminen on Nissanin tulevaisuudensuunnitelmille sekä radalla että muualla.

 

"Nissanille moottoriurheilu on avainasemassa brändin maailmanlaajuisessa kehityksessä. Keskitymme tarjoamaan moottoriurheilufaneille kaikkialla maailmassa mahdollisuuden osallistua Innovative and Exciting -ohjelmiin aina V8 Supercars -sarjasta Japanin SUPER GT -sarjaan ja maailmanlaajuiseen sensaatioon nimeltä GT Academy. Niitä täydentävät erilaiset yllätykset sekä radoilla että muualla tutkiessamme lisää innovatiivisia mahdollisuuksia moottoriurheilun maailmassa", sanoo Nissanin Global Motorsports -johtaja ja yhtiön lukuisia kilpa-ajo-ohjelmia maailmanlaajuisesti luotsaava Darren Cox.

 

Nissanin kaikkien maailmanlaajuisten moottoriurheiluohjelmien ytimessä on Nismo, asialleen omistautuva tiimi, joka on nyt saanut vahvistusta juuri avatusta päämajastaan ja Nismo-vetoisten suorituskykyisten katuautojen sarjastaan. Juke Nismon lisäksi valikoimaan kuuluvat 370Z Nismo ja vielä kehitysvaiheessaan oleva uusi GT-R Nismo -superauto, josta tulee Nissan-malliston tärkein katukelpoinen lippulaiva.

 

"Nismo on tärkein tekijä Nissanin tulevassa, globaalissa katuautossa ja moottoriurheilustrategiassa, ja aiomme tehdä siitä nopeasti Nissanin ainutlaatuisen ja suorituskykyisten autojen malliston. Tämä on ensimmäinen kerta, kun koko tiimimme on samassa paikassa. Koko paikasta muodostuu intohimoisen suhtautumisen ja suorituskyvyn kasvuympäristö, jossa lahjakkaat insinöörimme pystyvät venyttämään rajoja luodakseen maailmaan uusia sankareita", toteaa Nismon pääjohtaja Shoichi Miyatani.

 

Lisätietoja, media-aineistoa ja paikallisten yhteyshenkilöiden yhteystietoja saat osoitteesta www.nissan-live.com/nismoglobal

 

Julkaisija: Nissan