Nissan parantaa LEAFien akkutakuuta takautuvasti

 

Nissan laajentaa LEAF-sähköautonsa akkutakuuta poikkeuksellisesti jälkikäteen. Takuun laajentaminen koskee yli 10 000 eurooppalaista LEAFin omistajaa, jotka ovat hankkineet autonsa vuoden 2011 lanseerauksen jälkeen.

 

Uuden laajennetun takuun ehtojen mukaan Nissan takaa, että LEAFin litiumioniakun akkukapasiteetti pysyy viisi vuotta tai 100 000 ajokilometriä (riippuen siitä, kumpi saavutetaan ensin) sellaisella tasolla, että auton akkukapasiteettimittarin 12 palkista näkyy vähintään yhdeksän. Uusi takuu kattaa auton nykyisen takuun keston puitteissa tilanteet, joissa akkukapasiteetti heikkenee siten, että auton akkukapasiteettimittarissa näkyy enää korkeintaan kahdeksan palkkia.

 

Kaikki Euroopassa tähän mennessä myydyt yli 10 000 Nissan LEAFia kuuluvat uuden laajennetun takuun piiriin. LEAFin eurooppalaisista omistajista 93 % on ilmoittanut olevansa erittäin tai täysin tyytyväinen Nissanin sähkökäyttöiseen perheautoon.

 

Nissanin myynnistä ja markkinoinnista Euroopassa vastaavan Senior Vice President Paul Willcoxin mukaan Nissan tarjoaa laajennetun takuun mielellään, jotta asiakkaat olisivat entistä vakuuttuneempia yhtiön luottamuksesta teknologiansa toimivuuteen: "Olemme valmistajana ainutlaatuisessa asemassa, sillä meillä on Euroopassa yli 10 000 ja koko maailmassa 62 000 asiakasta, jotka käyttävät sähköautoa päivittäin ja ovat antaneet palautetta kokemuksistaan jo yli kahden vuoden ajan. Näitä tietoja analysoimalla olemme todenneet, että yhdessä yhteistyökumppanimme NEC:n kanssa suunnittelemamme ja valmistamamme akkuteknologia on osoittautunut kestäväksi ja luotettavaksi tosikäytössä Euroopassa."

 

"Haluamme tarjota LEAFin ensimmäisille ostajille samanlaista mielenrauhaa kuin niille asiakkaille, jotka hankkivat uuden, Euroopassa valmistetun LEAFin. Tiedämme hyvin, kuinka akkumme toimivat eurooppalaisten asiakkaiden autoissa, ja olemme erittäin tyytyväisiä niiden suorituskykyyn. Nissan LEAF on mullistava auto, ja laajentamalla akkutakuuta haluamme osoittaa, että luotamme teknologiaamme täysin."

 

Laajennetusta takuusta hyötyviin asiakkaisiin lukeutuu myös Nissan LEAFia työautonaan käyttävä norjalainen Joakim Sveli. "Uusi takuu on hieno uutinen vanhoille asiakkaille, jotka eivät yleensä pääse nauttimaan tällaisista parannuksista. Laajennettu takuu tuo toki mielenrauhaa, mutta toisaalta en ole huomannut LEAFin toimintasäteessä minkäänlaista heikentymistä, vaikka ajan sillä työmatkat joka päivä ja ajokilometrejä on kertynyt melkein 40 000 puolentoista vuoden aikana. Ajan päivittäin jopa 200 km kaikenlaisissa olosuhteissa, joskus jopa 32 asteen pakkasessa. Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka ovat ajaneet LEAFilla paljon minua enemmän ja joiden kokemukset ovat aivan samanlaisia kuin minulla: LEAF on hiljainen, mukava ja täysin päästötön ja soveltuu erinomaisesti jokapäiväiseen käyttöön."

 

Uusi, Euroopassa valmistettu Nissan LEAF tarjoaa pidemmän toimintamatkan, entistäkin paremmat tekniset ominaisuudet, kolme varustelutasoa, enemmän teknologiaa ja alemman lähtöhinnan. Uuden LEAFin myynti käynnistyy kesäkuussa 2013 kautta Euroopan. Parannettu akkutakuu pätee luonnollisesti myös uuteen malliin.

Julkaisija: Nissan