Nissan Motor Co., Ltd. julkaisi 30.9.2016 päättyneen ensimmäisen puoliskon kuuden kuukauden jakson tulokset.

"Tilikauden ensimmäisellä puoliskolla Nissanin liikevoitto oli 339,7 miljardia jeniä (2,9 miljardia euroa), joka merkitsee 6,4 prosentin liikevoittoa 5 321 miljardin jenin (45,1 miljardin euron) nettoliikevaihdosta", kertoo Carlos Ghosn, Nissanin Chairman ja Chief Executive Officer. "Vahva tulos saavutettiin viime aikojen valuttavaihteluista ja Japanin sekä kehittyvien markkina-alueiden jatkuvista haasteista huolimatta."

Yhteenveto tilikauden 2016 ensimmäisen puoliskon tuloksista

Alla olevassa taulukossa on yhteenveto Nissanin tuloksesta 30. syyskuuta 2016 päättyneen kuuden kuukauden jakson osalta; Kiinan yhteisyrityksen osuus pääomaosuusmenetelmän mukaan.

Tilikauden 2016 ensimmäisen puoliskon tulokset (30. syyskuuta 2016 asti)

(Tokion pörssin raportti, Kiinan yhteisyrityksen osuus pääomaosuusmenetelmän mukaan)1

Miljardia jeniä
Miljardia euroa

TILIKAUDEN 2015 ENSIMMÄINEN PUOLISKO

TILIKAUDEN 2016 ENSIMMÄINEN PUOLISKO

Muutos edellisen vuoden jaksoon verrattuna
(%)

TILIKAUDEN 2016 ENSIMMÄINEN PUOLISKO
(ulkomaanvaluuttojen vaihtelun  aiheuttamaa vaikutusta ei ole huomioitu)

Muutos ulkomaan- valuuttojen vaihteluiden aiheuttamassa vaikutuksessa (%)

Liikevaihto

¥ 5 933,3

¥ 5 321,0

-10,3

¥ 6 123,4

+3,2

 

€ 50,3

€ 45,1

 

€ 51,9

 

Liikevoitto

¥ 395,0

¥ 339,7

-14,0

¥ 519,5

+31,5

 

€ 3,3

€ 2,9

 

€ 4,4

 

Liikevoittoprosentti %

6,7

6,4

-0,3

8,5

+1,8

Varsinaisen toiminnan voitto

¥ 427,7

¥ 396,8

-7,2

N/A

N/A

 

€ 3,6

€ 3,4

     

Nettotulos2

¥ 325,6

¥ 282,4

-13,3

N/A

N/A

 

€ 2,8

€ 2,4

     

Tulokset perustuvat keskimääräiseen valuuttakurssiin 118.0 JPY / 1 EUR

Kun jätetään huomiotta ulkomaanvaluuttojen aiheuttama vaikutus (constant currency basis), liikevoitto kasvoi 31,5 prosenttia 519,5 miljardiin jeniin (4,4 miljardiin euroon), mikä merkitsi 8,5 prosentin liikevoittoa. Ydintuotteidemme kysyntä erityisesti Pohjois-Amerikassa sekä tiukka talouskuri, jatkuva tuotetarjonta ja allianssistrategiamme mukanaan tuomat edut tukevat meitä tavoitteidemme saavuttamisessa.

Pro forma -perusteisesti (Nissanin Kiinan yhteisyrityksen tulokset huomioiden) laskettu tilikauden 2016 ensimmäisen puoliskon liikevaihto laski 9,6 prosenttia 5 840 miljardiin jeniin. Liikevaihto laski 10,7 prosenttia 412,0 miljardiin jeniin viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Liikevoittoprosentti laski 7,2 prosentista 7,1 prosenttiin.

Kun ulkomaanvaluuttojen vaihteluiden aiheuttama vaikutus jätetään huomioimatta (constant currency basis), pro forma - perusteisesti laskettu nettotulos kasvoi 4,2 prosenttia 6 730 miljardiin jeniin ja liikevoitto parani 30,6 prosenttia 603 miljardiin jeniin, mikä vastaa 9,0 prosentin voittomarginaalia.

Myynti

Nissan myi jaksolla maailmanlaajuisesti 2,61 miljoonaa autoa.

Pohjois-Amerikassa Nissanin myynti nousi 3,7 prosenttia, ja autoja myytiin 783 000 kappaletta, muodostaen Nissanille 8,7 prosentin markkinaosuuden Altiman, Roguen ja Maximan vahvan kysynnän siivittämänä.

Nissanin autoja myytiin Kiinassa 610 000 kappaletta, mikä merkitsee 3,8 prosentin kasvua ja 5,0 prosentin markkinaosuutta. Euroopassa ja Venäjällä Nissanin myynti kasvoi 4,4 % ja autoja myytiin 319 000 kappaletta merkiten 3,6 prosentin markkinaosuutta. Qashqai ja X-Trail olivat Nissanin suosituimpia malleja.

Nissanin hyvä tulos näillä keskeisillä markkinoilla kompensoi Japanin markkinoiden heikompaa tulosta, joka johtui Dayz/Dayz Roox -miniautojen myynnin keskeytyksestä. Japanissa myytiin jakson aikana yhteensä 211 000 autoa, mikä merkitsee 9,2 prosentin markkinaosuutta. Nissanin myynti laski 4,9 prosenttia muilla markkinoilla (Aasia, Oseania, Latinalainen Amerikka, Lähi-Itä ja Afrikka), jossa autoja myytiin yhteensä 382 000 kappaletta.

Tilikauden 2016 näkymät

"Nissan pitää kiinni tilikauden 2016 maailmanlaajuisista myynti ja tuotto-ennusteista", Carlos Ghosn totesi. "Odotamme tälle tilikaudelle vahvaa tulosta ja tasaista rahavirtaa markkinoiden epävarmuudesta ja valuuttavaihteluista huolimatta. Tilikaudelta 2017 voimme odottaa Mitsubishi Motorsin kanssa luodun allianssin tuomia synergiaetuja."

Nissanin maailmanlaajuinen myyntiennuste tälle tilikaudelle on 5,6 miljoonaa autoa, joka on 3,3 prosenttia enemmän kuin edellisellä tilikaudella. Nissan ylsi Tokion pörssille toukokuussa 2016 julkistettuihin taloudellisiin ennusteisiin. Nissan julkisti 31.3.2017 päättyvälle tilikaudelle seuraavan ennusteen, joka on laskettu pääomaosuusmenetelmän mukaisesti:

Nissanin ennuste tilikaudelle 2016
(Tokion porssin raportti, Kiinan yhteisyrityksen osuus pääomaosuusmenetelmän mukaan) 1

Liikevaihto

11 800 miljardia jeniä
(100 miljardia euroa)

Liikevoitto

710,0 miljardia jeniä
(6,0 miljardia euroa)

Varsinaisen toiminnan voitto

800,0 miljardia jeniä
(6,8 miljardia euroa)

Nettotulos

525,0 miljardia jeniä
(4,4 miljardia euroa)

 

1 Tilikauden 2013 alusta alkaen Nissan on raportoinut tulosluvut pääomaosuusmenetelmän mukaisesti kiinalaisen Dong Fengin kanssa muodostamansa yhteisyrityksen osalta. Raportoitu nettotulos ei muutu pääomaosuusmenetelmää käytettäessä, mutta Dong Feng-Nissanin tuloksia ei sisällytetä ilmoitettuihin liikevaihto- ja liikevoittotietoihin.
2 Emoyhtiön omistajien ansioksi luettava nettotulos

 

# # #

Nissan Euroopassa
Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 17 000 työntekijää suunnittelu-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnoissa, tuotannossa, logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime tilikaudella yli 640 000 autoa: palkittuja crossover-malleja, hyötyajoneuvoja sekä maailman suosituinta täyssähköautoa Nissan LEAFia. Nissanin älyliikennettä koskeva Intelligent Mobility -visio tähtää päästöttömään ja kuolonuhrittomaan liikenteeseen. Visio toimii Nissanin ohjenuorana tuotteiden ja teknologiaratkaisujen kehittämisessä ja ohjaa yhtiön keskeisiä päätöksiä koskien autojen voimanlähteitä, niiden ajamista ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa. Nissanin tavoitteena on nousta Euroopan suosituimmaksi aasialaiseksi automerkiksi.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 185 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.

www.newsroom.nissan-europe.com/fi, nissan.fi., www.facebook.com/NissanSuomi

Julkaisija: Nissan