• Uusi Micra on mitoiltaan ja muotoilultaan dynaaminen hatchback
  • Korkealaatuiset sisämateriaalit sekä kokoluokassaan ennennäkemätöntä teknologiaa
  • Varta vasten Micraan suunnitellussa BOSE Personal ‑audiojärjestelmässä on kuljettajan pääntukeen integroidut kaiuttimet
  • Kolme suorituskykyistä ja taloudellista moottorivaihtoehtoa heti lanseerauksesta alkaen
  • Ketterät, nautittavat ja vakaat ajo-ominaisuudet
  • Pirteät korivärit, neljä varustetasoa ja monipuoliset personointimahdollisuudet

 

25.1.2017 – Mullistava on ensimmäinen sana, jonka täysin uusi Nissan Micra tuo mieleen. Viidennen sukupolven Micra merkitsee valtavaa harppausta eteenpäin edellisestä Micra-mallista ja kolmesta muusta aikaisemmasta mallisukupolvesta, joista ensimmäinen lanseerattiin Euroopassa vuonna 1983.

 

Uusi Micra on pidempi, leveämpi ja matalampi kuin aikaisemmin. Se on asemoitu hatchback-mallien B-segmentin ytimeen Euroopassa, missä segmentin kilpailluimmat markkinat ovat.

 

Micra on suunniteltu ja rakennettu tämän segmentin asiakkaiden tarpeita silmällä pitäen, sillä Nissanin kunnianhimoisena tavoitteena on vallata takaisin Micran paikka luokkansa kymmenen myydyimmän auton joukossa. Nissan uskoo, että uusi Micra kestää paremmin kuin hyvin vertailun segmentin suosituimpien autojen kanssa.

 

Uuden Micran vetovoimaa vahvistaa erityisesti sen urheilullinen ja ilmeikäs ulkomuoto, joka on uudistettu todella rohkealla tavalla. Moderni premium-vaikutelma jatkuu auton sisällä. Kaksisävyiset, pehmeät verhoilumateriaalit ovat vakiovaruste kaikissa varustetasoissa. Viisiovisen uuden Micran nerokkaan tilankäytön ansiosta kuljettajalla ja etumatkustajalla on luokkansa mukavimmat olot – takaistuintilasta tinkimättä. Tavaratila on riittävän iso asiakkaiden monenlaisiin vaatimuksiin.

 

Täysin uusi Nissan Micra kuuluu myös teknologian suhteen luokkansa johtaviin malleihin. Uutuusmallissa on nyt ensimmäistä kertaa useita sellaisia kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka on aikaisemmin totuttu näkemään vain paljon kalliimmissa autoissa. Aikaisemmissa Micra-malleissa ja koko segmentissä ennennäkemättömään teknologiavarusteluun kuuluu muun muassa älykäs kaistavahtijärjestelmä, joka korjaa ajolinjaa tarvittaessa automaattisesti auton palauttamiseksi oikealle kaistalle.

 

Myös Qashqai- ja Juke-crossovereista tuttu Around View Monitor ‑kamerajärjestelmä on nyt ensimmäistä kertaa saatavissa Micraan. Micran kattava teknologiavarustelu puhuu omaa kieltään Nissanin Intelligent Mobility ‑visiosta, joka tähtää täysin päästöttömään ja kuolonuhrittomaan liikenteeseen.

 

Musiikin ystävät osaavat puolestaan arvostaa uuden Micran BOSE Personal ‑audiojärjestelmää. Segmentissään ainutlaatuisessa järjestelmässä on kuljettajan pääntukeen integroidut kaiuttimet, jotka optimoivat kuljettajan musiikkinautinnon.

 

Uusi Nissan Micra on myös ajo-ominaisuuksiltaan fantastinen auto. Dynaaminen ajoelämys kumpuaa ketteryyden, nautittavan suorituskyvyn ja vakaan ohjattavuuden yhteisvaikutuksesta.

 

Moottorivaihtoehtoihin kuuluu kaksi bensiinimoottoria ja yksi dieselmoottori, jotka kaikki on yhdistetty viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon.

 

Nissanin tuttujen Visia, Acenta-, N-Connecta- ja Tekna-tasojen vakiovarustelu on erittäin korkea. Sisätilojen ja ulkomuotoilun monipuoliset personointimahdollisuudet sekä tyylikkäät ja modernit värivaihtoehdot lisäävät Micran houkuttelevuutta entisestään.

 

Guillaume Cartier, Senior Vice President Sales & Marketing, Nissan Europe kommentoi uutta Micraa seuraavasti: ”Olemme vieneet kompaktien autojen segmentin Euroopassa aivan uudelle tasolle keskittymällä siihen, mitä asiakkaat haluavat tänään ja odottavat huomiselta. Täysin uusi Nissan Micra on poikkeuksellinen auto ilmeikkään muotoilunsa, nautittavien sisätilojensa ja luottamusta herättävien ajo-ominaisuuksiensa ansiosta. Micra on Euroopassa todella rakastettu auto – yli kolme vuosikymmentä jatkunut menestys ja yli 3,5 miljoonaa myytyä autoa puhuvat omaa kieltään. Kuvaavaa on, että Micra sai ensimmäisenä japanilaisena autona vuoden auton palkinnon Euroopassa vuonna 1993.”

 

Myös tämänvuotinen palkinto on Micran ulottuvilla, sillä uutuusmalli on jo valittu kilpailun seitsemän finalistin joukkoon. Voittaja julkistetaan Geneven autonäyttelyssä 7. maaliskuuta.

 

Täysin uuden Nissan Micran tilauskirjat avattiin Euroopan suurimmilla markkina-alueilla päättyneen vuoden joulukuussa. Suomessa tilauksia aletaan ottaa vastaan tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille toukokuussa.

 

Esittelyssä täysin uusi Nissan Micra: ikoninen kaupunkiauto syntyi uudelleen 

 

Nissan Micralla on takanaan 34 vuoden menestyksekäs historia Euroopassa. Alun perin vuonna 1983 lanseerattu Micra kuuluu Euroopan tunnetuimpiin automalleihin. Micra on myös aina ollut erittäin suosittu auto, jolle on muodostunut vuosien varrella todella uskollinen asiakaskunta. Globaalisti ensilanseerauksesta lähtien on myyty yli seitsemän miljoonaa Micraa, joista yli 3,5 miljoonaa Euroopassa.

 

Asiakaskeskeisyys oli alusta alkaen prioriteettina täysin uuden, viidennen sukupolven Micran suunnittelussa. Fokusryhmien ja kuluttajaklinikoiden avulla muodostettiin perusnäkemys siitä, millainen uutuusmallin pitäisi olla – tinkimätön ratkaisu pikkuautojen ostajien tarpeisiin Euroopassa.

 

Ilmeikäs muotoilu

 

Uusi Nissan Micra on mitoiltaan dynaaminen hatchback-malli. 3999 mm:n kokonaispituudellaan uutuusmalli asemoituu viistoperämallien B-segmentin ytimeen. Korin terävät muotoiluviivat erottuvat kaikista suunnista ja antavat Micralle urheilullisen ilmeen, joka ei jää huomaamatta. Uuden Micran muotoilussa on kuitenkin huomioitu muutakin kuin ulkonäköseikat, sillä luokkansa paras ilmanvastuskerroin optimoi polttoainetaloudellisuuden.

 

Vain viisiovisena saatava uusi Micra on pidempi, matalampi ja leveämpi kuin aikaisemmin. Myös akseliväli on entistä pidempi. Uusi Micra on hatchback-mallien B-segmentin levein auto ja kuuluu myös segmentin matalimpiin malleihin.

 

                       

Mitat (mm)

 

Micra   Gen5

vrt.   Micra Gen4

Kokonaispituus

 

3999

+174

Kokonaisleveys

 

1743

+78

Kokonaiskorkeus

 

1455

-55

 

 

Lyhennetty konepelti ja A-pilarin entistä jyrkempi kulma luovat uudelle Micralle urheilullisen siluetin. Etupyöräkoteloihin ulottuvissa kapeissa ajovaloissa on Nissanille tunnusomaiset bumerangin muotoiset LED-päiväajovalot mallin kaikkissa varustetasoissa. Kaikissa varustetasoissa on vakiona halogeeniajovalot. Lisävarusteena on saatavissa täydet LED-ajovalot, jotka kuluttavat vähemmän energiaa, parantavat näkyvyyttä ja korostavat auton ilmeikästä ulkomuotoa. Ajovalot reunustavat Nissanin tuttua V-Motion-etusäleikköä, joka on saanut uuden tulkinnan Micran keulan rohkean muotoilun täydentämiseksi. Uutta on myös keulan Nissan-logon toteutus.

 

Micran loivasti kaartuva kattolinja erottuu selvästi sivulta katsottuna. Sen alapuolella katseet kiinnittää keulasta perään yltävä dramaattinen muotoiluviiva, joka laskee jyrkästi alaspäin etuoven kohdalla ja nousee taas perää kohti. Mustat B- ja C-pilarit luovat vaikutelman vapaasti kelluvasta katosta. Takaovien avauskahvat on sijoitettu C-pilareihin.

 

Bumerangin muotoiset takavalot lisäävät uuden Micran näyttävyyttä. Vahvapiirteisessä takapuskurissa on vakiovarusteena pakoputken kätkevä suojalista, joka on valmistettu hiilikuitujäljitelmästä. Vakiovarusteisiin kuuluu myös katolle sijoitettu sporttinen takaspoileri, joka parantaa auton aerodynaamisia ominaisuuksia. Kaikkien näiden piirteiden ansiosta uusi Micra on helposti tunnistettavissa myös takaa katsottuna.

 

Uusi Micra on saatavissa kymmenellä eri korivärillä. Perusväreinä saatavissa ovat Ivory ja White ja vakiometalliväreinä Platinum Silver, Gunmetal Grey ja Enigma Black. Erikoismetallisävyjä ovat Energy Orange, Passion Red, Pulse Green ja Power Blue, joista ennakoidaan erittäin suosittuja. Glaze White on ainoa helmiäisvaihtoehto.

 

Koriväreistä Energy Orange, Pulse Green ja Passion Red ovat saatavissa yksinomaan Micraan. Passion Red ‑värissä on hyödynnetty sävytettyä kirkaslakkaa menetelmällä, joka tuottaa todella kirkkaan maalipinnan. Tätä menetelmää käytetään nyt ensimmäistä kertaa Nissanin autossa.

 

Uuden Micran ulkoasu on mahdollista tehdä juuri omannäköiseksi erityisillä personointivaihtoehdoilla (lisätietoja jäljempänä).

 

Uuden Micran sisätilat

 

Asiakkaan kokemus oli kaiken keskiössä uuden Micran sisätilojen suunnittelussa. Levitettyjä siipiä muistuttavan kojelaudan yksinkertaisen harmoniset muodot jättävät kuljettajalle ja etumatkustajalle ihanteellisesti tilaa. Mittarit ja hallintalaitteet on ryhmitelty mukavuuden, käytännöllisyyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Kilpailijamallien vertailuanalyysin perusteella Nissan uskoo, että uuden Micran sisätilat ovat luokkansa viihtyisimmät.

 

Hienostuneisuus ja laatuvaikutelma olivat kehitystiimin ehdottomia prioriteetteja. Tästä ovat osoituksena muun muassa kaksisävyiset, pehmeät verhoilumateriaalit, jotka kuuluvat kaikkien Micra-versioiden vakiovarusteisiin. Premium-tason yksityiskohtia ovat myös vakiovarusteisiin kuuluva D:n muotoinen monitoimiohjauspyörä sekä ovenkahvojen ja tuuletussuutinten kromiviimeistely.

 

Ergonomisuus oli Micran suunnittelun toinen päätavoite. Uusi Micra asettaa hatchback-mallien B-segmenttiin uudet standardit tässäkin suhteessa. Korkeus- ja syvyyssuunnassa säädettävä ohjauspyörä on vakiovaruste. Kuljettajan ja etumatkustajan entistä matalampien istuma-asentojen ansiosta päätilaa on riittävästi myös tavallista pidemmille henkilöille.

 

Kun myös kuljettajan istuimen pituussuuntainen säätövara on segmentin pisin, jopa 2 metrin pituinen kuljettaja mahtuu istumaan mukavasti ratin taakse.  Erikoissuunnitelluissa etuistuimissa on yhtenäinen selkätuki, joka vähentää selän rasittumista pitkillä matkoilla. Uusi Micra on aikaisempaa mallia leveämpi, joten takamatkustajilla on enemmän kyynärpäätilaa. Micra on luokkansa tilavin auto myös takamatkustajien hartia- ja polvitilan osalta.

 

Tavaratila vetää erittäin kilpailukykyiset 300 litraa (VDA) ilman, että takamatkustajien polvitilasta on tarvinnut tinkiä. Kun suhteessa 60:40 jaettava takaistuin taitetaan alas, tavaratilaa saadaan käyttöön jopa 1004 litraa.

 

Uuden Micran sisätiloissa on lisäksi useita fiksuja säilytysratkaisuja, joiden sijainti, koko ja muoto on optimoitu parasta mahdollista käytännöllisyyttä silmällä pitäen. Keskikonsolissa vaihteenvalitsimen etupuolella on säilytyslokero isokokoisille esineille. Lokerossa on myös litteä säilytystila matkapuhelinta varten, valo, USB-liitin ja 12 V:n pistorasia.

 

10 litraa vetävä hansikaslokero on suunniteltu siten, että siihen mahtuu myös kahden litran juomapullo. Etuovien ovitaskuissa on tilaa jopa 1,5 litran pulloille. Etuistuimien välissä on kaksi mukitelinettä ja takana yksi. Ilmastointi on vakiovarusteena kaikissa varustetasoissa.

 

Lisäksi uuden Micran sisätilat on mahdollista tehdä juuri omannäköiseksi erityisillä personointi vaihtoehdoilla (lisätietoja jäljempänä).

 

Runsaasti teknologiaa

 

Uudessa Nissan Micrassa on runsaasti teknologiaa, jonka tarkoituksena on parantaa auton mukavuutta, käytännöllisyyttä ja turvallisuutta. Monet näistä järjestelmistä ovat vakiovarusteina kaikissa varustetasoissa. Osa järjestelmistä taas kuuluvat tiettyihin varustetasoihin tai ovat saatavissa lisävarusteena.

 

Premium-tason BOSE Personal audiojärjestelmä

 

BOSE Personal ‑audiojärjestelmä on ensimmäinen laatuaan hatchback-mallien B-segmentissä. Järjestelmä tarjoaa 360-asteisen kuunteluelämyksen kuljettajan etuistuimeen integroidun kaiutinparin ansiosta. Näiden kahden kaiuttimen lisäksi järjestelmässä on neljä muuta kaiutinta, jotka on sijoitettu etuoviin ja A-pilareihin.

 

Järjestelmä on suunniteltu pelkästään Micraa varten ja säädetty erityisesti parasta mahdollista äänenlaatua silmällä pitäen. Kuljettajan istuimen alle sijoitettu kevyt ja tehokas digitaalivahvistin tuottaa todella laaja-alaisen äänimaailman ilman tilaa vievän bassokaiuttimen tarvetta. Premium-tason BOSE-järjestelmä on vakiovaruste Tekna-varustetasossa, Premium Packiin sisältyvä lisävaruste Acenta-varustetasossa ja Tech Packiin sisältyvä lisävaruste N-Connecta-varustetasossa.

 

NissanConnect

 

Monia uuden Micran toimintoja ohjataan kojelaudan yläosassa keskellä sijaitsevan tietoviihdejärjestelmän kautta. NissanConnect on vakiovaruste Tekna- ja N-Connecta-varustetasoissa ja saatavissa Acenta-varustetasoon Premium Packiin kuuluvana lisävarusteena. Acenta-tason vakiovarusteluun kuuluu Display Audio ‑tietoviihdejärjestelmä. Visia-malliversioissa on perustason järjestelmä, jossa on kaksi kaiutinta.

 

NissanConnect-järjestelmässä on 7-tuumainen täysvärinäyttö, digitaalinen DAB-radio, satelliittinavigaattori ja älypuhelintyyppisiä sovelluksia.

 

Myös Display Audio ‑järjestelmässä on 7-tuumainen täysvärinäyttö ja Apple CarPlay ‑sovellus vakiona. Kun järjestelmään liitetään Apple Lightning ‑kaapelilla iPhone, käyttöön saadaan muun muassa Siri-ääniohjaus, Apple-kartat navigointiohjeilla sekä Audiobooksin ja Spotifyn kaltaisia sovelluksia.

 

Tietoviihdejärjestelmän täydentää mittariston keskellä sijaitseva viisituumainen TFT-teräväpiirtovärinäyttö, joka näyttää kuljettajalle autoa ja ajomatkaa koskevia tärkeitä tietoja. Ohjauspyöränäppäimillä hallittava näyttö perustuu Qashqai- ja X-Trail-crossoverien vastaaviin näyttöihin. Mittariston monitoiminäyttö on vakiovarusteena Acenta-varustetasosta ylöspäin.

 

Kattava valikoima turvallisuusteknologiaa

 

Uuteen Micraan on integroitu enemmän turvallisuusteknologiaa kuin mihinkään Nissanin kaupunkiautoon aiemmin. Se pitää sisällään muun muassa seuraavat järjestelmät:

 

-      Älykäs kaistavahti: Uusi Micra on ensimmäinen Nissanin auto Euroopassa, jossa on älykäs kaistavahti.  Kun järjestelmä on käytössä, se tarvittaessa tärisyttää kevyesti ohjauspyörää ja jarruttaa pyöriä yksitellen auton palauttamiseksi oikealle ajolinjalle.

 

-      Älykäs hätäjarrutustoiminto: Tämä järjestelmä välttää törmäyksen tai vähentää sen voimakkuutta jarruttamalla automaattisesti. Järjestelmä havaitsee myös jalankulkijat, ominaisuus on nyt ensimmäistä kertaa saatavissa Nissanin B-segmentin hatchback-malliin.

 

-      Liikennemerkkien havainnointijärjestelmä: Tämä järjestelmä ilmoittaa tiellä voimassa olevan nopeusrajoituksen kuljettajalle mittariston monitoiminäytön välityksellä. Järjestelmä on saatavissa Acenta varustetasosta ylöspäin.

 

-      Automaattinen ajovalojen vaihtojärjestelmä: Kun järjestelmä on käytössä, se vaihtaa lähivalot automaattisesti kaukovaloihin pimeällä ajettaessa ja lisää kuljettajan ajoturvallisuutta.

 

-      Älykäs Around View Monitor ‑kamerajärjestelmä: Nissanin ylistetty 360 asteen kamerajärjestelmä helpottaa peruuttamista ja sisältää myös liikkuvien kohteiden tunnistuksen, joka parantaa turvallisuutta entisestään.

 

-      Älykäs kuolleen kulman varoitusjärjestelmä: Takapuskuriin asennetut tutka-anturit varoittavat kuljettajaa valo- ja äänimerkein viereisillä kaistoilla olevista ajoneuvoista. Tämä vähentää törmäysriskiä kaistanvaihdon yhteydessä.

 

Uuden Micran kaikkien varustetasojen vakiovarustelu käsittää kuusi turvatyynyä, turvavyövaroittimet sekä korkeussäädettävät turvavyöt edessä ja takana. Uudessa Micrassa on lisäksi turvaistuinten Isofix-kiinnikkeet, myös etumatkustajan istuimessa. Micran elektronisia turvallisuusjärjestelmiä ovat muun muassa ESP-ajovakaudenhallintajärjestelmä, lukkiutumattomat ABS-jarrut ja mäkilähtöavustin. Kaikissa varustetasoissa on myös nopeudenrajoitin, ajovaloautomatiikka, hätävilkkuautomatiikka ja rengaspaineen valvontajärjestelmä.

 

Safety Pack vakiovarusteena

 

Uuden Micran vakiovarusteluun kuuluu Safety Pack ‑varustepaketti, joka käsittää älykkään kaistavahtijärjestelmän, automaattisen ajovalojen vaihtojärjestelmän ja automaattisen hätäjarrutustoiminnon joka havaitsee myös jalankulkijan. Lisäksi liikennemerkkien havainnointijärjestelmä on saatavilla Acenta-tasossa.

 

Uuden Micran kattava turvallisuusteknologia kertoo Nissanin jatkuvasta sitoutumisesta Nissan Intelligent Mobility ‑visioon, joka tähtää täysin päästöttömään ja kuolonuhrittomaan liikenteeseen.

 

Viime maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä lanseeratussa Nissan Intelligent Mobility ‑strategiassa on kolme peruspilaria: ”Intelligent Power” tähtää uuden sukupolven voimansiirtojärjestelmien kehittämiseen – Nissan Leaf ‑sähköauto on tämän kehityksen malliesimerkki. ”Intelligent Integration” keskittyy autojen ja yhteiskunnan välisen yhteisvaikutuksen tehostamiseen autojen yhteyksiä parantamalla, ja ”Intelligent Driving” pyrkii lisäämään kuljettajan varmuutta huipputeknologian avulla. Viimeksi mainitun osa-alueen saavutuksista saadaan esimakua lähitulevaisuudessa, kun Nissanin itseohjautuva ProPilot-teknologia otetaan käyttöön tuotantoautoissa.

 

Luottamusta herättävä ajokokemus

 

Uuden Micran ajo-ominaisuudet ovat omassa luokassaan niin kaupungissa kuin maantielläkin. Uuden Micran suunnittelussa on haluttu huomioida yhtä lailla Euroopan parhaat ja kehnoimmat tieolosuhteet. Micran ajotuntuma on ketterä jonka lisäksi sen ohjattavuus on vakaa. Tämä on täydellinen yhdistelmä segmentin tyypillistä asiakasta silmällä pitäen.

 

Uusi Micra on rakennettu Nissanin tutulle V-alustalle, jota on parannettu huomattavasti suorituskyvyn edistämiseksi. Korin jäykkyyden ja kehityksen huippua edustavan jousituksen ansiosta uuden Micran ajovakaus on erinomainen ja korin kallistelu kaarteissa vähäistä. Ergonomiaa palveleva matala ajo-asento madaltaa myös auton painopistettä ja lisää siten vakauden tuntua. Uusi, harjattomalla moottorilla toimiva sähköinen ohjaustehostin takaa entistä tarkemman ohjausvasteen.

 

Uuden Micran erinomaista dynaamista suorituskykyä on parannettu entisestään seuraavien järjestelmien avulla:

 

-      Älykäs korinvakautusjärjestelmä: Tämä järjestelmä lieventää korin keinuvaa liikettä moottorin tehoa säätämällä ja jarruttamalla liikennehidasteiden kaltaisten töyssyjen yli ajettaessa. Järjestelmän toimintaa tukevat iskunvaimentimet, jotka vaimentavat korin pituussuuntaista ja keinuvaa liikettä entisestään.

 

-      Älykäs pidonhallinta: Tämä järjestelmä käyttää jarruja automaattisesti ja säätää sisäkaarteen ja ulkokaarteen puoleisten pyörien jarrutusvoimaa erikseen, jotta ajolinja säilyy optimaalisena.

 

Uuden Micran poikkeuksellisen hiljaisen matkustamon ansiosta ajaminen on vieläkin rentouttavampaa. Alhainen melutaso on erityisesti Micraa varten suunnitellun äänieristysteknologian ansiota. Sen edut ovat havaittavissa varsinkin suurilla ajonopeuksilla, kuten moottoritiellä. Hyvä äänieristys auttaa kuljettajaa kuulemaan moottorin vasteen paremmin, kun rengasmelun kaltaiset hälyäänet ovat vaimeampia.

 

Uuden Micran moottorit

 

Uusi Micra on saatavissa lanseerauksesta alkaen kolmella suorituskykyisellä ja taloudellisella moottorilla, jotka ovat iskutilavuudeltaan aiempaa pienempiä. Moottorivaihtoehtoina on kaksi bensiinimoottoria ja yksi dieselmoottori. Kaikki moottorit on erityisesti suunniteltu ja säädetty Micran luonteen mukaan, joten ne tarjoavat parhaan mahdollisen yhdistelmän suorituskykyä ja polttoainetaloudellisuutta.

 

Moottorien koon pienentäminen yhdistettynä Stop/Start-järjestelmän (ISS) kaltaiseen polttoainetta säästävään teknologiaan vähentää käyttökuluja, joiden merkitys on hyvin tärkeä segmentin myynnin kannalta. ISS-järjestelmä, joka vähentää polttoaineen kulutusta auton ollessa pysähtyneenä, on yhdistettävissä kahteen Micran kolmesta moottorivaihtoehdosta. Kaikki lanseerausvaiheen moottorit on yhdistetty viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon. Lisää moottori- ja vaihteistovaihtoehtoja suunnitellaan lanseerattavaksi myöhemmin.

 

Micran moottorien tekniset tiedot:

 

Moottori

Sylinterit

Teho, hv (kW)

Vääntö (Nm)

Vaihteisto

CO2-päästöt,   g/km

(polttoaineen   kulutus, l / 100 km)

 

 

 

 

 

15/16 tuuman   vanteet

17 tuuman   vanteet

 

 

 

 

 

ISS

ei ISS:ää

ISS

0,9-litr.   turbo-bensiini

3

90 (66)

140

Man. 5-v

99 (4,4)

107 (4,8)

104 (4,6)

1,0-litr. vap.   heng. bensiini

3

70 (52)

95

Man. 5-v

 

Maalis-

kuussa 2017

 

1,5-litr.   turbo-diesel

4

90 (66)

220

Man. 5-v

85 (3,2)

97

(3,7)

92 (3,5)

 

 

 

Neljä varustetasoa

 

Uusi Micra on saatavissa tuttuina neljänä Nissan-varustetasona, jotka ovat Visia, Acenta, N-Connecta ja Tekna. Kaikki varustetasot eivät ole saatavissa kaikkien moottorivaihtoehtojen kanssa. Uudessa Micrassa on kaksisävyinen sisäverhoilu, josta on kolme eri versiota – yksi Visia-tasoa varten, toinen Acenta- ja N-Connecta-tasoja varten ja kolmas Tekna-tasoa varten. Nahkaverhoilu on saatavissa lisävarusteena Tekna-versioon.

 

Varustetasojen keskeiset ominaisuudet Suomessa:

 

-      Visia: 15 tuuman teräsvanteet ja koristekapselit, LED-päiväajovalot, sähkötoimiset sivupeilit integroiduilla suuntavilkuilla, sähkötoimiset etuikkunat, takaspoileri, mäkilähtöavustin, älykäs hätäjarrutustoiminto, ajotietokone vaihteen vaihto-opastimella ja ulkolämpötila näytöllä, kuljettajan istuimen korkeussäätö, manuaalinen ilmastointi, korkeus- ja syvyyssuunnassa säädettävä ohjauspyörä, kaksisävyinen kojelauta ja perustason audiojärjestelmä kahdella kaiuttimella.

 

-      Acenta: Visia-tason varusteiden lisäksi 16 tuuman teräsvanteet ja koristekapselit, korinväriset sivupeilit suuntavilkuilla, korinväriset ovenkahvat, Display Audio ‑tietoviihdejärjestelmä 7-tuumaisella kosketusnäytöllä ja neljällä kaiuttimella, vakionopeudensäädin, liikennemerkkien havainnointijärjestelmä, kaksisävyinen verhoilu ja etusumuvalot.

 

-      N-Connecta: 16 tuuman kevytmetallivanteet, tummennetut lasit, nahkainen ohjauspyörä, automaattinen ilmastointi, NissanConnect-tietoviihdejärjestelmä 7-tuumaisella kosketusnäytöllä, Nissan-älyavainjärjestelmä moottorin käynnistyspainikkeella ja varapyörä (renkaanpaikkaussarjan sijasta).

 

-      Tekna: edellisten lisäksi/sijasta 17 tuuman kevytmetallivanteet, peruutuskamera ja takapysäköintitutka, BOSE Personal ‑audiojärjestelmä kuudella kaiuttimella.

 

Lisävarusteet

 

Saatavissa on useita lisävarusteita ja lisävarustepaketteja, joiden avulla asiakkaat voivat mukauttaa Micran omiin tarpeisiinsa.

-      Visia: ei tehdaslisävarusteita saatavissa.

 

-      Acenta: Saatavissa LED-ajovalot erillisenä lisävarusteena ja kaksi lisävarustepakettia: Premium Pack sisältää NissanConnect-järjestelmän, BOSE Personal ‑premium-audiojärjestelmän, peruutuskameran ja takapysäköintitutkan. Comfort Pack ‑paketti käsittää automaattisen ilmastoinnin, 16 tuuman kevytmetallivanteet, tummennetut lasit ja Nissan-älyavainjärjestelmän.

 

-      N-Connecta: LED-ajovalot ovat saatavissa erillisenä lisävarusteena, kuten Acenta-tasossa. Lisäksi saatavissa on Tech Pack, joka sisältää BOSE Personal ‑audiojärjestelmän ja älykkään Around View Monitor ‑kamerajärjestelmän.

 

-      Tekna: Tekna-varustetason malliin on saatavissa erillisinä lisävarusteina älykäs Around View Monitor ‑kamerajärjestelmä (sisältää liikkuvien kohteiden tunnistuksen ja kuolleen kulman varoitusjärjestelmän) ja nahkaverhoilu.

 

Personointi

 

Tyypillinen nykyasiakas haluaa ilmaista itseään autonsa kautta. Tästä syystä Nissan on kehittänyt uudelle Micralle kattavan personointiohjelman, jonka elementit ja värit korostavat auton ilmeikästä ulkomuotoa ja tyylikkäitä sisätiloja entisestään.

 

Ulkopuoli

 

Uuden Micran ulkomuoto on mahdollista personoida korkealaatuisilla viimeistelyosilla. Ne ovat saatavissa lanseerauksesta alkaen neljällä eri värillä, jotka ovat Power Blue, Energy Orange, Enigma Black ja Variant Chrome. Lisää värivaihtoehtoja on luvassa myöhemmin. Personointi on mahdollista Acenta-varustetasosta alkaen. Tarjolla on seuraavat kolme vaihtoehtoa:

 

-      Exterior Pack – sivupeilien kuoret, etu- ja takapuskurien listat, kylkilistat.

 

-      Exterior Pack Plus – edellisten lisäksi personoidut 17 tuuman kevytmetallivanteet (valittavissa viisi eri tyyliä).

 

-      Exterior Pack Ultimate – Kaikkien edellä mainittujen lisäksi korkealaatuiset ja kestävät koritarrat (valittavissa seitsemän eri tyyliä). Tarrat kiinnitetään Micran kylkiin, konepeltiin ja kattoon. Ne kuuluvat auton kolmivuotisen takuun piiriin.

 

Sisätilat

 

Sisätilojen personointipaketin materiaaleilla ja väreillä voidaan personoida neljä eri osa-aluetta auton sisällä: istuintyynyt ja ‑pehmusteet, ovien kyynärnojat, polvipehmusteet ja mittaristo. Paketti on saatavissa Acenta-varustetasosta alkaen ja kolmena eri värivaihtoehtona (Power Blue, Energy Orange ja Invigorating Red), jotka käyvät yksiin Micran korivärien kanssa.

 

Saatavissa olevat värivaihtoehdot riippuvat varustetasosta: Power Blue- ja Energy Orange ‑sävyt ovat saatavissa Acenta- ja N-Connecta-varustetasoihin ja Energy Orange- ja Invigorating Red ‑sävyt Tekna-varustetasosta alkaen. Sisätilojen personointipaketti ei ole saatavissa autoihin, joiden koriväri on Ivory, White tai Pulse Green.

 

Nissan-jälleenmyyjiltä on mahdollista tilata myös monia yksittäisiä personointiosia, kuten kylkilistat, peilinkuoret, puskurilista, takaluukun koristelista, peruutuspeilin kuori, etuistuinten keskikyynärnoja, pehmustetut lattiamatot ja tavaratilan matto.

 

Muita jälkiasennettavia lisävarusteita ovat muun muassa haineväantenni, valaistut kynnyslistat, sisävalaistus, urheilulliset polkimet, roiskeläpät, vetokoukku ja erilaiset telineet esimerkiksi polkupyörien ja suksien kuljettamista varten.

 

Uuden Micran kohderyhmä

 

Nissan tietää, että autojen sisätilojen ja ulkopuolen muotoilu on vahva myyntivaltti B-segmentissä, jossa asiakkaita vetää puoleensa dynaaminen ja urheilullinen tyyli. Kaupunkiautoa etsivä nykyasiakas haluaa tulla huomatuksi ja antaa itsestään modernin kuvan. Uusi Nissan Micra täyttää tämän tarpeen erinomaisesti näyttävän ulkomuotonsa ja monipuolisten personointimahdollisuuksiensa ansiosta.

 

Vahva panostus muotoiluun takaa, että uusi Micra vetoaa yhtä lailla mies- ja naisasiakkaisiin. Painopiste on nuorissa individualisteissa, lapsettomissa pareissa sekä varttuneemmissa pariskunnissa, joiden lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa.

 

Uusi Micra soveltuu yhtä lailla yksityis- ja yritysasiakkaille. Erinomaisen laatuvaikutelman, avarien sisätilojen ja kattavan varustelun ansiosta se myös solahtaa luontevasti nykytrendiin, jossa yhä useammat C-segmentin asiakkaat haluavat vaihtaa pienempään B-segmentin hatchback-malliin.

 

Nissan Intelligent Get&Go

 

Uusi Nissan Micra on suunniteltu ehdottoman asiakaslähtöisesti, ja tämä näkökulma on ulotettu koskemaan myös jälleenmyynti- ja omistajuuskysymyksiä. Vastikään käynnistetty Nissan Intelligent Get&Go ‑pilottiohjelma on erinomainen osoitus tästä. Ohjelma rajoittuu tällä hetkellä Pariisiin, mutta voi menestyessään laajentua myös muualle.

Nissan Intelligent Get&Go mullistaa auton omistamiseen liitetyt käsitykset, sillä perinteinen omistajuusmalli saa antaa tilaa joustavalle, auton jakamiseen perustuvalle leasing-järjestelmälle. Nissan Intelligent Get&Go ‑ohjelmassa joukko ihmisiä jakaa uuden Micran käyttökulut pitkäaikaisella leasing-sopimuksella. Auton jakava ryhmä saatetaan yhteen verkkoprofiloinnin ja geopaikannuksen avulla.

 

Kyseessä on erinomainen esimerkki niistä mahdollisuuksista, joita Nissan Intelligent Mobility ‑vision Intelligent Integration ‑ulottuvuus tarjoaa. Täysin digitaalisesti toteutettu ohjelma antaa asiakkaille mahdollisuuden käyttää uutta autoa edullisesti ilman omistajuuteen liittyviä velvoitteita.

 

Tuotanto

 

Micran tuotanto palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Eurooppaan, missä mallilla on merkittävä asiakaspohja. Uusi Micra on ensimmäinen Nissanin henkilöauto, joka valmistetaan Nissanin allianssikumppani Renaultin Flinsin tehtaalla, Ranskassa.

 

Pariisin länsipuolella sijaitsevassa Flinsissä on vahvat perinteet Euroopan markkinoille suunnattujen hatchback-mallien tuotannosta. Tällä hetkellä tehtaalla valmistetaan Renault Clio- ja Renault Zoe ‑mallit, jotka jakavat saman tuotantolinjan Micran kanssa. Tuotantoyhteistyö Flinsissä antaa Nissanille takeet erinomaisesta tuotantolaadusta ja huomattavia synergiaetuja.

Julkaisija: Nissan