• Nissan juhlistaa tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan sähköautojen valmistajana
  • Yhtiö on myynyt jo yli 311 000 sähköautoa kautta maailman

  • NISMO kilpa-ajaja Lucas Ordóñez ajoi ensimmäisenä ammattikuskina Nissan BladeGlideria Goodwoodissa, katso video tästä

 

 

03.07.2017 – Nissanin ensimmäisen sähköauton lanseerauksesta on kulunut jo 70 vuotta, ja yhtiön kunniakkaita sähköautoperinteitä jatkaa uusimpana tulokkaana Nissan BladeGlider ‑prototyyppi.

 

100% sähköinen BladeGlider osallistui myös Goodwoodin perinteiseen Hillclimb-ylämäkiajoon.

 

Nissanin sähköautojen menestystarina alkoi jo vuonna 1947. Yhtiön ensimmäinen täysin sähkökäyttöinen malli oli henkilö- ja lava-autona valmistettu Tama, jonka toimintamatka yhdellä latauksella oli 65 km.

 

Vuoden 1947 Tama-sähköautosta lähtien Nissan on luonut vahvan perinteen ajon aikana päästöttömän teknologian alalla. Vuonna 2010 yhtiö käynnisti todellisen sähköautoilun vallankumouksen lanseeraamalla maailman ensimmäisen massamarkkinoille suunnatun sähköhenkilöauton, Nissan LEAFin. Sen jälkeen vuorossa oli maailman ensimmäinen sähkökäyttöinen pakettiauto, e-NV200. Uusi toisen sukupolven Nissan LEAF ensiesitellään globaalisti 6. syyskuuta.

 

BladeGlider ilmentää korostetulla tavalla sitä ajoelämystä, jonka LEAFin ja e-NV200:n omistajat kokevat joka päivä. Nissan kehitti prototyypin yhdessä teknisen yhteistyökumppaninsa, brittiläisen Williams Advanced Engineeringin kanssa.

 

Nissan on myynyt tähän mennessä yli 311 000 sähköautoa kautta maailman. Syyskuussa yhtiön sähköautojen menestystarinassa alkaa jälleen uusi luku, kun uusi, toisen sukupolven Nissan LEAF saa maailman ensiesittelynsä.

 

Julkaisija: Nissan