Ennätyksiä niittänyt kilpailija ja nouseva tulokas johdattavat Nissanin ABB FIA Formula E -mestaruussarjaan

  

20.9.2018 – Sveitsiläinen Sebastien Buemi ja englantilaissyntyinen Alex Albon on kiinnitetty Nissanin kuljettajiksi joulukuussa käynnistyvän ABB FIA Formula E-mestaruussarjan viidennelle kaudelle. Maailman johtava sähköautojen valmistaja Nissan tekee tällä kaudella debyyttinsä sarjassa.

 

Nissanin Formula E -ohjelma tuo esille uuden, suorituskykyisen puolen merkin Intelligent Mobility -visiosta. Se ohjaa Nissanin päätöksiä sen suhteen, kuinka autoilla ajetaan, mistä ne saavat käyttövoimansa ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa. Nissan on ensimmäinen japanilainen autonvalmistaja, joka lähtee mukaan Formula E -mestaruussarjaan. Maailman johtava sähköautojen valmistaja luottaa kokemukseensa; se on myynyt yli 350 000 Nissan LEAFia vuodesta 2010 alkaen, jolloin ensimmäinen LEAF esiteltiin.

 

Buemi, 29, on toiminut kuljettajana neljällä edeltävällä kaudella e.dams-tallissa, josta Nissan hankki hiljattain osuuden. Buemi debytoi Nissanin väreissä ja uuden ”Gen2” Formula E -auton ratissa ensi kuussa Valenciassa, kun avoimet harjoitukset käynnistyvät.

 

Buemin aiempiin saavutuksiin kuuluu mm. henkilökohtainen mestaruus kaudella 2015/2016. Lisäksi Buemi on napannut nimiinsä useita ennätyksiä, mm. eniten osakilpailuvoittoja, paalupaikkoja, nopeimpia kierrosaikoja ja peräkkäisiä osakilpailuvoittoja.

 

”Viides kausi on uusi alku minulle monellakin tavalla”, Buemi toteaa. ”Tällä kaudella on niin paljon uutta — autot, kilpailuformaatti, radat. Odotan innolla jatkuvaa yhteistyötä e.dams-tallin kanssa. Olen myös innoissani siitä, että saan välittää maailman kärkeä edustavaa Nissanin sähköautoteknologiaa autourheilufaneille ympäri maailman.”

 

Albon, 22, debytoi Formula E -sarjassa ja Nissanin puikoissa tehtyään häikäisevää jälkeä juniorisarjoissa. Hän tuli toiseksi GP3-sarjassa vuonna 2016 ja on lisäksi kolmannella sijalla tämänvuotisessa FIA Formula 2 -mestaruussarjassa napattuaan kolme osakilpailuvoittoa.

 

”Kilpailu on todella intensiivistä tässä sarjassa ja odotan innolla, että pääsen haastamaan itseni joitakin maailman parhaita kuljettajia vastaan”, Albon toteaa. ”Kilpailu sähköautolla katuradoilla on uusi haaste minulle, mutta onneksi pääsen työskentelemään yhdessä Sebastienin kanssa. Hänen saavutuksensa ovat vertailukohta kaikille, ja hänestä on iso apu minulle.”

 

Nissan debytoi Formula E -mestaruussarjassa viidennen kauden ensimmäisessä kilpailussa, joka ajetaan 15.12. 2018 Riadissa, Saudi-Arabiassa. Riadin lisäksi kaudella 2018/2019 osakilpailuja isännöivät Marrakech (Marokko), Mexico City, Hong Kong, Sanya (Kiina), Rooma, Pariisi, Monte Carlo, Monaco, Berliini ja New York. Lisäksi kaksi kisakaupunkia ilmoitetaan myöhemmin.

 

”Sebastienin uskomattomat saavutukset Formula E -sarjassa puhuvat puolestaan, ja kun hänen rinnalleen kiinnitetään Alexin kaltainen nouseva kyky, on meillä todella loistava kaksikko tallissa”, Michael Carcamo, Nissan Global Motorsport Director toteaa. ”Meillä on paras mahdolinen tiimi esittelämässä innovatiivisia teknologioitamme sekä Nissanin Intelligent Mobility -visiota”.

 

Jean-Paul Driot, e.dams, toteaa: “Sebastien on ollut tärkeä e.damsin tiimiä siitä asti, kun osallistuimme ensimmäiseen Formula E -mestaruussarjan osakilpailuun neljä vuotta sitten Kiinassa. Olemme tietoisia Alexin hyvistä esityksistä Formula 2 -sarjasta DAMSin riveissä ja olemme innoissamme saadessamme hänen lahjakkuutensa Formula E -sarjaan.”

Julkaisija: Nissan