Nissan Motor Co. Ltd., on esitellyt uuden e-POWER-voimansiirtojärjestelmän. e-POWER-teknologia tuodaan nyt ensimmäistä kertaa asiakkaiden ulottuville, mikä on merkittävä virstanpylväs Nissanin Nissan Intelligent Mobility -strategian piirissä.

e-POWER hyödyntää Nissan LEAFissä menestyksellä käytettyä sähköautoteknologiaa. Nissan LEAF on maailman eniten myyty täyssähköauto, ja sitä on myyyty yli 250 000 kappaletta. Toisin kuin LEAFissa, e-POWER-teknologiassa käytössä on lisäksi pieni bensiinikäyttöinen moottori, jonka avulla tehokasta akkua ladataan tarvittaessa. Akussa on siis käytössä koko ajan sama teho, ilman että sitä tarvitsee ulkoisesti ladata.   

e-POWERissa käytetty teknologia

e-POWERin voimanlähteenä toimii sähkömoottori, josta voima siirretään auton pyöriin. Korkeatehoisen akun tuottama voima johdetaan kompaktille voimalinjalle, joka muodostuu bensiinimoottorista, generaattorista, invertteristä ja sähkömoottorista. Perinteisissä hybridijärjestelmissä pienitehoinen sähkömoottori toimii yhteistyössä bensiinimoottorin kanssa niin, että esim. suuremmilla ajonopeuksilla ajettaessa tai sähkömoottorin akun latauksen ollessa alhainen auto hyödyntää bensiinimoottorin tuottamaa energiaa. Perinteisistä hybridiautoista poiketen e-POWER-järjestelmässä bensiinimoottori ei ole yhteydessä renkaisiin, vaan se vain lataa akkua. Toisin kuin täyssähköautossa, e-POWERin virtalähteenä on moottori eikä pelkkä akku.

Tämäntyyppinen järjestelmä vaatii yleensä isomman moottorin ja akun, koska moottori on tässä tapauksessa ainoa suora voimanlähde pyörittämään renkaita. Tämän vuoksi autoteollisuudelle on ollut haastavaa asentaa järjestelmä kompakteihin henkilöautoihin. Nissan on kuitenkin onnistunut vähentämään järjestelmän painoa, kehittämään edistyksellisemmän moottorinhallintajärjestelmän ja optimoimaan sähköenergian hyödyntämisen. Tämän ansiosta e-POWER pystyy tarjoamaan samanlaisen ajokokemuksen kuin täyssähköauto, vaikka käytössä onkin pienempi akku kuin LEAFissa.

E-POWERin hyödyt

e-POWER tarjoaa vahvaa vääntöä lähes välittömästi, minkä ansiosta auto kiihtyy vaivattomasti ja vastaa nopeasti kuljettajan toiveisiin. Lisäksi järjestelmä on lähes yhtä hiljainen kuin täyssähköauto. Koska e-POWER käyttää moottoria paljon harvemmin, sen bensiininkulutus on verrattavissa johtaviin perinteisiin hybridiautoihin varsinkin kaupunkiajossa. e-POWER tuo kaikki täyssähköauton edut vailla huolta akun lataamisesta.

Historia

Nissan pyrkii aktiivisesti edistämään päästötöntä ja kuolonuhritonta liikennettä kaikkialla maailmassa sähköauto-ohjelmansa ja itseohjautuvien ajoteknologioiden kehitystyön myötä. Tämän vision toteuttamiseksi Nissanin älykkään liikenteen ohjelma (Nissan Intelligent Mobility) ohjaa yrityksen tärkeitä päätöksiä siitä, mitä autot käyttävät voimanlähteenään, kuinka niitä ajetaan ja miten ne integroituvat ympäristöönsä, samaan aikaan pyrkien yhä miellyttävämpiin ajokokemuksiin. e-POWER on uusi askel päästöttömän liikenteen vision saavuttamisessa tuoden uuden ja tehokkaammaan sähköisen voimalinjan.

Vuonna 2006 Nissan teki läpimurron akkuteknologian kehitystyössä, tarjoten sellaiset sähköautoille asetetut tavoiteltavat ominaisuudet kuten hiljainen käyntiääni ja tehokas sähköenergian hyödyntäminen. Lisäksi Nissanin teknologiasovellukset, mm. sähkömoottorin käyttö kompakteissa henkilöautoissa, voimalinjan jäykkyyden parantaminen ja moottorin melu-, värähtely- ja ajokarkeustasojen (NVH) parantaminen, muodostivat e-POWERin perustan ja käytön kompaktien henkilöautojen segmentissä.

Pystyäkseen vastaamaan eri markkinoiden tarpeisiin Nissan on sitoutunut kehittämään sähköisiä voimalinjoja, jotka hyödyntävät erilaisia polttoaineita. e-POWER on vain yksi esimerkki Nissanin tekemästä kehitystyöstä, ja se vahvistaa Nissanin sähköisten voimalinjojen tarjontaa. Nissan tekee myös kehitystyötä SOFC-polttokennoautojen (Solid Oxide Fuel Cell) parissa ja tuo jatkossakin innovatiivisia uusia tuotteita ja edistää sähköautojen käyttöä maailmalla.   

Huom: e-POWER-järjestelmä luokitellaan sarjahybridiksi. Note e-POWER edustaa kaikkien aikojen ensimmäistä sarjahybridijärjestelmää hyödyntävää sarjavalmisteista autoa kompaktien henkilöautojen segmentissä.

# # #

Nissan Euroopassa
Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 17 000 työntekijää suunnittelu-, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnoissa, tuotannossa, logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime tilikaudella yli 640 000 autoa: palkittuja crossover-malleja, hyötyajoneuvoja sekä maailman suosituinta täyssähköautoa Nissan LEAFia. Nissanin älyliikennettä koskeva Intelligent Mobility -visio tähtää päästöttömään ja kuolonuhrittomaan liikenteeseen. Visio toimii Nissanin ohjenuorana tuotteiden ja teknologiaratkaisujen kehittämisessä ja ohjaa yhtiön keskeisiä päätöksiä koskien autojen voimanlähteitä, niiden ajamista ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa. Nissanin tavoitteena on nousta Euroopan suosituimmaksi aasialaiseksi automerkiksi.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 185 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. 

www.newsroom.nissan-europe.com/finissan.fi., www.facebook.com/NissanSuomi

Julkaisija: Nissan