Datsunin ja myöhemmin Nissanin maahantuonnin aloittamisesta tulee tänään 55 vuotta. Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, joka aloitti virallisesti automerkin maahantuonnin vuonna 1962.

 

Japanilaiset automerkit eivät olleet aluksi tuttuja suomalaisille kuluttajille. Tilanteeseen tuli muutos, kun keväällä 1963 Teekkarien Autokerhon kanssa sovittiin 50 000 km pitkästä koeajosta. Testirupeama sujui niin mukavasti, että  kaiken kaikkiaan kolmen kuukauden aikana ”Haastajaksi” nimetyllä Bluebirdillä ajettiin kokonaiset 100 645km. Yli 100 000 kilometrin lisäksi ”Haastajalla” ajettiin alas hyppyrimäestä. Ansioidusti tempausten seurauksena syntyi mainoslause ”Datsun kestää”, joka on yhä tunnettu suomalaisten autoilijoiden keskuudessa.

 

Nissan Motor Company päätti ottaa kaikkialla käyttöönsä tuotemerkin Nissan vuonna 1982.

 

Luupää-Datsun sulatti suomalaisten autoilijoiden sydämet

 

1962 maahantuotu Bluebird oli heti alusta asti Suomen suosituimpia malleja vuosikymmenten ajan ja saikin lempinimen Luupää. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 1971, aloitettiin Datsun 100A:n myynti.

 

Tämä Nissanin ensimmäinen etuvetoinen sarjatuotantoauto nousi myyntitilastojen kärkeen 1970-luvulla ja oli Suomen suosituin auto useana vuonna. Nissanin tehdas vakuuttui myynnistä Suomessa ja Suomi sai menestyksen kunniaksi neljännen miljoonannen Datsun 100A:n Suomeen.

 

1979 markkinoille esiteltiin ”kaikkien aikojen Datsun” eli Datsun Cherry, josta tulikin heti 1980-luvun alkupuolella useana vuonna Suomen myydyin henkilöauto rinnakkaismallinsa Datsun Sunnyn kanssa.

 

Nykyäänkin suositun Micran ensimmäinen sukupolvi esiteltiin Suomessa vuonnna 1983. Ensimmäisenä japanilaismerkkinä Micra valittiin Euroopassa Vuoden Autoksi 1992. Nyt menestyksekkäästä mallista on myynnissä jo viides sukupolvi.

 

Tapahtumarikas 2000-luku

 

Vuonna 1999 yhtiö solmi allianssin Renaultin kanssa ja Nissanin pääjohtajaksi nimettiin brasiliainen Carlos Ghosn.  Tänä vuonna vuonna Ghosin korvasi Hirohito Saikawa.

 

Vuonna 2006 Nissanin Suomen maahantuonti siirtyi Aro-Yhtymältä Nissan konsernin omistamalle Nissan Nordic Europe Oy:lle. Nissanin Pohjoismaiden pääkonttori sijoitettiin Espooseen, Keilasatamaan. Myös Baltian maat liitettiin Nissan Nordic Europeen vuonna 2007.

 

2007 Nissan loi kokonaisen uudeen segmentin lanseeraamalla markkinoille ensimmäisen crossoverin Nissan Qashqain. Qashqain menestys jatkuu yhä ja se on segmentin edelläkävijä.

 

”Qashqai on tänäkin vuonna Suomen toiseksi ostetuin automalli ja syyskuussa Suomen suosituin.  Olemmekin myyneet jo yli 40 000 Qashqaita sitten sen lanseerauksen vuonna 2007. Voimme olla ylpeitä siitä, että Suomi oli Euroopassa ensimmäinen maa, joka aloitti Nissanin virallisen maahantuonnin ja siitä, että Nissanin suosio jatkuu maassamme edelleen”, kertoo Nissan Suomen maajohtaja Anu Eskola.

 

Julkaisija: Nissan