Nissan: ilmansaasteet huolestuttavat ihmisiä yhä enemmän – ilmanpuhdistimia koskevat internet-haut nousussa

 

Nissan – maailman myydyimmän ajon aikana päästöttömän auton, Nissan LEAFin, valmistaja – julkisti tänään tietoja, joiden mukaan eurooppalaisten pääkaupunkien asukkaat ovat entistä huolestuneempia ilmansaasteista. Tämä kehitys liittyy yleisen terveystietoisuuden kasvuun Euroopassa. Ihmiset etsivät yhä aktiivisemmin ratkaisuja saadakseen hengittää puhtaampaa ilmaa.

 

Termin ”best air purifier” (’paras ilmanpuhdistin’) internet-haut ovat kasvaneet Isossa-Britanniassa yli 750 prosenttia. Suurin piikki hauissa koettiin tämän vuoden kesäkuussa, jolloin niiden määrä nousi korkeimmalle tasolle kymmeneen vuoteen. Ihmisiä kiinnostaa lisäksi heidän omien kotikaupunkiensa ilmanlaatu, sillä myös termin ”air quality index” (’ilmanlaatuindeksi’) haut ovat lisääntyneet hämmästyttävät 750 prosenttia ja termin ”air pollution facts” haut ovat puolestaan kasvaneet jopa 350 prosenttia.[i]

 

Jatkuva huoli ilmanlaadun heikkenemisestä Euroopassa on vahvistanut Nissanin sitoutumista ajon aikana päästöttömien autojen ja ympäristön kannalta kestävämmän teknologian kehittämiseen. Nissanin tuotevalikoimaan kuuluvat täysin sähkökäyttöiset Nissan LEAF- ja e-NV200-automallit, ja yhtiö aikoo käynnistää Euroopassa Vehicle to Grid (V2G) ‑teknologiakokeilun yhdessä Enel-energiayhtiön kanssa. V2G-teknologia tekee Nissanin sähköautoista liikkuvia puhtaan energian lähteitä, sillä se mahdollistaa ylimääräisen energian syöttämisen auton akuista takaisin sähköverkkoon.

 

Lisäksi Nissan on vahvistanut, että se lanseeraa tänä vuonna Euroopassa kotitalouksille tarkoitetun xStorage-energiavarastojärjestelmän, joka on kehitetty yhteistyössä voimanhallintayhtiö Eatonin kanssa. Nissanin sähköautojen akkuja uusiokäyttävä järjestelmä tarjoaa kuluttajille täysin integroidun energiavarastoratkaisun, jonka ansiosta he voivat ottaa energianhallinnan ja ‑jakelun takaisin omiin käsiinsä.

 

Maailman terveysjärjestö WHO:n äskettäisen ilmoituksen mukaan yli 80 prosenttia ihmisistä kaupunkialueilla, joiden ilmanlaatua tarkkaillaan, altistuu järjestön suosituksia korkeammille ilmansaastetasoille. Ongelma on siis maailmanlaajuinen.[ii] Tästä syystä Pariisin kaltaisissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa on jo jouduttu rajoittamaan liikenteen aiheuttamia ilmansaasteita muun muassa sallimalla tiettyinä päivinä liikennöinti vain autoille, joiden rekisterinumero on parillinen tai pariton.

 

Gareth Dunsmore, Head of Electric Vehicles, Nissan Europe sanoi: ”Tähän asti ilmansaasteet on haluttu nähdä vain kehittyvien maiden ongelmana. Käsitys on virheellinen, sillä ilmansaasteet ovat todellinen haitta ihmisille ja kaupunkiympäristöille myös täällä Euroopassa. Kaikkien, myös Nissanin, on tehtävä oma osansa ongelman ratkaisemiseksi. Uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan investoimalla vahvasti ajon aikana päästöttömään teknologiaan ja kehittämällä jatkuvasti tapoja auttaa ihmisiä elämään terveellisemmin, fiksummin ja ympäristöystävällisemmin.”

 

Viimeaikaisten raporttien mukaan[iii] ilmanpuhdistimien maailmanlaajuisten markkinoiden arvo ylittää 59 miljardia dollaria vuoteen 2021 mennessä. Tämän kehityksen taustalla on ihmisten huoli jatkuvasti lisääntyvistä ilmansaasteista sekä yleisen terveystietoisuuden kasvu: kuluttajat haluavat tehdä uudenlaisia, terveyttä suojelevia elämäntapavalintoja.

 

”Nissan LEAF on maailman myydyin täysin sähkökäyttöinen auto. Jopa 250 km:n toimintamatka yhdellä latauksella takaa, että se on myös käytännöllinen valinta. Huono ilmanlaatu haittaa kaikkia. Jokainen ajon aikana päästötön auto, jonka myymme, on askel kohti puhtaampaa ja terveellisempää kaupunkiympäristöä”, Dunsmore lisää.

 

Kahden viimeisen vuoden aikana heikko ilmanlaatu ja sen aiheuttamien terveyshaittojen pelko on hetkittäin suorastaan uhannut pysäyttää liikenteen suurimmissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Nissan on ollut sähköautomarkkinoiden edelläkävijä siitä lähtien, kun täysin sähkökäyttöinen, ajon aikana päästötön Nissan LEAF lanseerattiin vuonna 2010. Nissan LEAFia on myyty maailmanlaajuisesti lähes 230 000 autoa ja Euroopassa melkein 60 000 autoa.

 

 

[i] Data Source: Google Trends (www.google.com/trends) – Data comparison for ‘best air purifier’, ‘air quality index’ and ‘air pollution facts’ Google searches in the UK over a ten year period from 11th August 2006-11th August 2016.

[ii]http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2016/air-pollution-rising/en/

[iii]https://www.techsciresearch.com/news/1271-air-purifiers-market-set-to-cross-59-billion-by-2021.html

Julkaisija: Nissan