18.7.2018 – Uusi, ajon aikana täysin päästötön Nissan LEAF oli Euroopan eniten myyty sähköauto vuoden alkupuoliskon aikana. LEAF on voittamassa puolelleen yhä kasvavan määrän asiakkaita koko mantereella.

                                  

Euroopassa rekisteröitiin tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana yli 18 000 uutta Nissan LEAFia. Eurooppalaiset asiakkaat ovat ostaneet yhteensä 37 000 uutta LEAFia sen jälkeen, kun uuden sukupolven malli lanseerattiin lokakuussa 2017.

 

Uusi Nissan LEAF tarjoaa sähköautolle ominaista nautittavaa kiihtyvyyttä, ympäristöystävällistä suorituskykyä, dynaamisen ulkomuodon ja e-Pedal-järjestelmän kaltaista huipputeknologiaa sekä kuljettajaa avustavat ProPILOT- ja ProPILOT Park ‑järjestelmät. Suuremmalla, 40 kilowattitunnin akulla LEAFin toimintamatka on jopa 270 kilometriä uuden eurooppalaisen WLTP-päästö- ja ‑kulutusstandardin mukaan.

 

Täysin sähköinen LEAF on saanut huipputeknologiansa ja suorituskykynsä ansiosta useita palkintoja – muun muassa ”2018 World Green Car” ‑tunnustuksen New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä – sekä täyden viiden tähden turvallisuusluokituksen niin Euro NCAP:n kuin japanilaisen JNCAP:nkin törmäystesteissä.

 

Uusi LEAF on Nissanin Intelligent Mobility ‑vision lippulaivamalli. Visiossa Nissan määrittelee sen, kuinka autoilla tulevaisuudessa ajetaan, mistä ne saavat käyttövoimansa ja kuinka ne integroituvat osaksi yhteiskuntaa. Uudessa LEAFissa on runsaasti uutta innovatiivista teknologiaa, kuten Nissan ProPILOT-, ProPILOT Park- ja e-Pedal-järjestelmät, jotka ovat osoittautumassa todella suosituiksi asiakkaiden keskuudessa. Tähän mennessä jo 72 % uuden LEAFin ostajista on valinnut lisävarusteeksi osaksi itseohjautuvan ProPILOT-järjestelmän.

 

Uuden Nissan LEAFin vahva kysyntä tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana lujittaa sen asemaa maailman eniten myytynä sähköautona. Alun perin vuonna 2010 lanseeratun LEAFin maailmanlaajuinen kokonaismyynti on ylittänyt jo 340 000 auton rajan. Nissan toimitti äskettäin jo sadannentuhannennen Nissan LEAFin eurooppalaiselle asiakkaalle.

 

Gareth Dunsmore, Electric Vehicle Director, Nissan Europe, toteaa: ”Sähköautojen suosio tulee kasvamaan entisestään. Uusi LEAF on jo mullistanut sähköisen ajoelämyksen, ja e-Pedalin kaltaiset teknologiat vakuuttavat yhä useammat asiakkaat Nissanin sähköautojen eduista.”

 

Lisätietoja on osoitteessa https://www.nissan.fi/koe-nissan/intelligent-mobility.html

 

Julkaisija: Nissan