LEHDISTÖTIEDOTE 9.2.2010

 

NISSANIN NETTOTULOS 340 MILJOONAA EUROA TILIVUODEN 2009 KOLMANNELLA NELJÄNNEKSELLÄ

 

Nissan Motor Co., Ltd. julkaisi tänään konsernin tuloksen 31.3.2010 päättyvän tilivuotensa kolmannelta neljännekseltä sekä ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta. Kolmannella vuosineljänneksellä konsernin liikevoitto verojen jälkeen oli yhteensä 45 miljardia jeniä (340 MEUR). Odotettua parempaan tulokseen vaikuttivat suurilla markkina-alueilla käyttöön otetut vanhojen autojen romutuspalkkiojärjestelmät, myynnin kasvu Kiinassa sekä globaalin rahoitus- ja talouskriisin taltuttamiseksi käynnistetyt elvytystoimenpiteet.

 

Nissanin liikevaihto oli 1,9962 biljoonaa jeniä (15,01 miljardia EUR), eli 9,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Liikevoitto oli 134,1 miljardia jeniä (1,01 miljardia EUR) ja liikevoittoprosentti 6,7. Varsinaisen toiminnan tulos oli 112,7 miljardia jeniä (850 MEUR).

 

- Tilivuoden 2009 kolmannen vuosineljänneksen tuloksemme on rohkaiseva. Se osoittaa, että tekemämme toimenpiteet tuottavat tulosta. Vuosineljänneksen positiivisista tuloksista huolimatta näemme maailmantalouden edelleen epävakaana ja epävarmana. Tämän vuoksi ennusteemme on varovainen, kunnes saamme todisteita siitä, että talouden elpyminen on pysyvää eri markkina-alueillamme, sanoi Nissanin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Carlos Ghosn.

 

Nissan myi loka-joulukuussa 2009 yhteensä 882 000 ajoneuvoa, mikä oli  20,6 prosenttia enemmän kuin tilivuoden 2008 vastaavana ajanjaksona.

 

Huhti-joulukuussa 2009 nettotulos oli verojen jälkeen yhteensä 54 miljardia jeniä (410 MEUR), 25 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihto laski 19,5 prosenttia 5 3796 biljoonaan jeniin (40,45 miljardia EUR). Liikevoitto oli 228,9 miljardia jeniä (1,72 miljardia EUR), mikä tarkoitti 147,6 prosentin nousua. Liikevoittoprosentiksi muodostui 4,3. Varsinaisen toiminnan tulos oli yhteensä 145,9 miljardia jeniä (1,1 miljardia EUR), eli tulos parani 62 prosenttia.

 

Nissan myi tilivuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana maailmanlaajuisesti yhteensä 2 505 000 ajoneuvoa eli 4,8 prosenttia vähemmän edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

 

Yhtiö on korjannut koko tilivuoden 2009 ennustettaan ylöspäin. Nissan kirjasi Tokion pörssiin seuraavan ennusteen 31.3.2010 päättyvälle tilivuodelleen (ennuste perustuu siihen olettamukseen, että ulkomaiden valuuttakurssit pysyvät lukemissa 92 jeniä/dollari ja 132 jeniä/euro, jotka ovat koko tilivuoden korjattuja keskiarvoja):

 

  • Liikevaihto 7,4 biljoonaa jeniä (56,06 miljardia EUR)
  • Liikevoitto 290 miljardia jeniä (2,2 miljardia EUR) 
  • Nettotulos 35 miljardia jeniä (270 miljoonaa EUR)
  • Tutkimus- ja tuotekehityskulut 395 miljardia jeniä (2,99 miljardia EUR)
  • Investoinnit 300 miljardia jeniä (2,27 miljardia EUR)

 

Huomautus 1:
4.11.2009 Nissan kirjasi Tokion pörssissä seuraavan ennusteen 31.3.2010 päättyvälle tilivuodelleen (ennuste perustuu valuuttakursseihin 131,6 jeniä/euro):

  • Nettotulos 7 biljoonaa jeniä (53,19 miljardia EUR)
  • Liikevoitto 120 miljardia jeniä (910 miljoonaa euroa) 
  • Nettotappio 40 miljardia jeniä (300 miljoonaa EUR)
  • Tutkimus- ja tuotekehityskulut 395 miljardia jeniä (3 miljardia EUR)
  • Investoinnit 325 miljardia jeniä (2,47 miljardia EUR)

Huomautus 2:
Luvut on ilmoitettu myös euroina ymmärtämisen helpottamiseksi. Ne on laskettu käyttäen vaihtokurssia 133 jeniä/euro, jotka ovat maaliskuun 31. päivänä 2010 päättyvän tilikauden ensimmäisten yhdeksän kuukauden keskimääräiset vaihtokurssit.

Julkaisija: Nissan